Toni Anttila - voimavaraistava jalkapallovalmentaja

Ammattivalmentaja Toni Anttilan työssä keskiössä on vuorovaikutus. Helsingin Palloseuran HPS:n organisaatiossa työskentelevä Toni (UEFA A, VAT) näyttää loistavaa esimerkkiä siitä, miten pelaajien psyykkinen valmennus ei jää pelkäksi puheeksi vanhempainillassa tai kauden aloituspalaverissa, vaan toteutuu suunnitelmallisesti päivittäisessä tekemisessä treeneissä ja peleissä! 

Kerro vähän itsestäsi - millainen tausta sinulla on ja kuinka olet päätynyt nykyiseen työhösi?

Olen 33-vuotias jalkapallovalmentaja, päätoimisesti olen työskennellyt valmentajana kuutisen vuotta. Ensimmäinen ammattini on sairaanhoitaja, ja kokemusta ehti karttua ensihoidosta , tehovalvonnasta ja leikkaussalista. Ihmisten kanssa olen siis työskennellyt aina! Jalkapalloa olen pelannut lapsesta asti. Jossain vaiheessa ennen aikuisikää tajusin, että ammattipelaajaksi ei riitä rahkeet, mutta valmennuspuolella minulla olisi annettavaa. Siitä se alkoi: aloitin 5-6 vuotiaiden kanssa futiskoulusta ja kokemuksen karttuessa pääsin vähitellen valmentamaan eri joukkueisiin.

Ensimmäisen kokopäiväisen valmentajasopimukseni kirjoitin 2018 HPS:n kanssa ja työsuhde jatkuu edelleen. Kehittääkseni itsenäni valmentaja asetin kuusi vuotta sitten itselleni tavoitteen päästä valmentamaan kaikenikäisiä pelaajia. Lapsivaiheen pelaajien ja aikuispelaajien (edustusjoukkue) valmentamisessa on kuitenkin tiettyjä eroja. Tällä kaudella valmennan miesten edustusjoukkuetta, sekä 2008/2009 syntyneiden tyttöjen että 2012 syntyneiden poikien ikäluokissa.

Voisi siis sanoa, että omaat valmennuskokemusta "palloilijan polun" kaikilta tasoilta!

Kyllä! Olen päässyt valmentamaan sieltä ihan harrastuksen alusta aina edustusjoukkueisiin asti. Matka on kartuttanut paljon ammattitaitoa ja osaamista, sekä taitoa olla ihmisten kanssa. Ainakin tämän vuoden valmennan mm. HPS:n miesten edustusjoukkuetta. Kohta täytyy miettiä seuraavaa steppiä, että mikä on oman valmentajana kehittymisen kannalta seuraava askel. UEFA Pro taso kiinnostaa opiskelujen puolella, mutta nyt on aika hieman huilata opintojen osalta ja oppia valmennustyötä tehdessä.

Miten psyykkinen valmennus on tullut mukaan työhösi?  Entä oletko saanut itse pelaajana psyykkistä valmennusta?

Kun valmensin HPS:n naisten liigajoukkueetta, eräältä pelaajalta kysyttiin haastattelussa "mikä on Tonin paras ominaisuus valmentajana". Valmentajina sitä ehkä haluaisimme tulla mainituksi taktiikkavelhoina ja lajihienouksien tuntijoina, mutta pelaaja vastasikin parhaaksi ominaisuudekseni vuorovaikutustaidot. Itselle se osui ja tuntui tosi hyvältä, sillä minulle valmentaja on tärkeää olla helposti lähestyttävä.

Psyykkistä valmennusta on pitänyt opiskella ja harjoitella. Epäonnistumisetkin ovat osaltaan opettaneet: joskus on pelaajan kanssa ollut hankalia asioita käsiteltävänä ja silloin alkuun tuntui, ettei aina ollut oikein työkaluja niihin tilanteisiin. Niissä tilanteissa sitä on jäänyt pohtimaan, että miksi tämä meni näin ja miten voisin petrata - ja siitä oppii.

Omalla peliurallani olen ollut onnekas siinä, että minulla on aina ollut hyvät valmentajat. Omana peliaikanani psyykkinen valmennus oli kuitenkin lähinnä sellaista kannustusta, "mennään kovaa".

Mitkä ovat eniten käyttämästi psyykkisen valmennuksen työkalut?

Vuorovaikutustaidot ja psyykkinen valmennus on lapsista edustusjoukkueisiin asti minulle se tärkein työkalu. Jalkapallo perustuu kuitenkin kilpailemiseen jo futiskoulusta asti. Jos ei ole minkäänlaista psyykkistä valmennusta siinä ohessa, kilpaileminen saattaa helposti mennä sellaiseksi negatiiviseksi. Sen takia haluan heti sieltä 5-6 vuotiaista asti aloittaa tietynlaista psyykkistä valmennusta. Aluksi se on sisäisen motivaation herättämistä ja tavoitteenasettelun harjoittelua. Keskittymisen harjoittelu on myös tärkeää, ihan lapsesta asti. Opetetaan, milloin pitää pystyä keskittymään täysillä ja miten se tapahtuu. Vähän vanhempien kanssa olen ottanut mielikuvaharjoittelun mukaan. Pyrin myös antamaan pelaajille vinkkejä miten he voivat tehdä harjoitteita kotona. 

Olen omissa joukkueissani huomannut että kun kilpailu kovenee ja ns. panokset kasvavat, homma menee helposti väkisin yrittämiseksi ja aletaan pelkäämään epäonnistumisia. Olemme alkaneet käydä tilanteita läpi jo ennen pelejä, myös siitä näkökulmasta että osaamme toimia tilanteissa joissa ei ehkä onnistuta kuten haluaisimme. Olemme pohtineet myös minäkuvaa: onko se maailmanloppu, jos ei onnistu pelissä? Epäonnistuminen kentällä ei tee kestään huonoa ihmistä muiden silmissä.

Onko jokin psyykkisen valmennuksen osa-alue erityisen kiinnostuksesi kohteena tällä hetkellä?

Flow -tila kiinnostaa minua ja olen opiskellut sitä paljon. Muistan omilta pelaaja-ajoiltani ne hetket kun tuntui, että kaikki oli helppoa ja kaikki onnistui, se fiilis oli niin hieno! Toki flow-tilaa ei voi pakottaa eikä käskeä... Toivon kuitenkin voivani antaa pelaajilleni työkaluja ja mielikuvaharjoituksia, jotta he voisivat jossain vaiheessa ainakin hetkellisesti kokea flow-tilan, jossa jalkapallon pelaaminen on tosi tosi kivaa. Se olisi tosi hienoa.

Teettekö psyykkistä valmennusta erikseen vai lajiharjoitukseen yhdistettynä?

Lähtökohtaisesti integroin psyykkisen valmennuksen osaksi lajiharjoitusta. Suunnittelen aina harjoitukset niin, että harjoituksessa on selkeä pelillinen, mitattava tavoite, esim. maalinteko tai tietylle alueelle pääseminen. Tämän tavoitteen rinnalle nostan aina psyykkisen näkökulman, kuten kilpailemisen harjoittelemisen.

Psyykkinen tavoite ei välttämättä ole aina niin mitattava asia, se voi olla esim. pelaajan itsetuntemuksen kehittäminen. Jo pienillä lapsilla voidaan prosessitavoitteena käyttää sitä, että lapselta kysytään kuinka hän on omasta mielestään onnistunut kyseisessä harjoituksessa. Tästä voidaan keskustella yhdessä, ja vaikkapa auttaa pelaajaa huomaamaan omat pienet onnistumiset.

Sinulla on kaikenikäisiä valmennettavia. Otatko vanhemmat mukaan pelaajan tueksi?

Lapsilla ja nuorilla haluaisin, että toinen tai molemmat vanhemmat olisivat mukana. Näen, että valmentajana tehtäväni on antaa lapselle ja nuorelle oikeat työkalut kehittää itse itseään pelaajana. Uskon valmentajana voimavaraistavaan valmennukseen: tehtäväni ei ole tehdä asioita pelaajan puolesta, vaan auttaa pelaajaa itse haluamaan tehdä asioita. Tuen heitä tässä, ja alaikäisten pelaajien kanssa tähän tarvitaan myös vanhempien tukea. Sellaisen rajan tosin olen vetänyt, että edustusjoukkueessa vanhemmat ei ole enää mukana, vaikka mukana on joitakin alaikäisiä pelaajia.

Millaisia eroja näet lasten vs edustusjoukkueen välillä? Esim. edustusjoukkueeseen tulee pelaajia eri taustoista erilaaisin psyykkisin ja pelilisin valmiuksin - miten he ovat ottaneet sinut vastaan?

Ajattelen, että on tärkeää ymmärtää koko pelaajan polkua. Hieman suoraviivaistettuna ajattelen, että lapsivaiheen liikunnassa ja urheilussa psyykkisen valmennuksen tulisi olla lapsen innostamista, motivaation herättämistä ja löytämistä sekä keskittymisen harjoittelua.

Nuorisovaiheessa, n. 10 ikävuoden jälkeen, tulee mukaan enemmän voimavaraistavaa, osallistavaa näkökulmaa harrastamiseen ja vastuunottoa omasta tekemisestä. Otetaan esim. aluksi vastuuta siitä että tullaan ajoissa treeneihin. Seuraavaksi opetellaan yhdessä riittävät aktivoinnit ja lämmittelyt ja riittävien toistojen myötä vähitellen annetaan näistä vastuu pelaajalle itselleen.

Edarissa minut on otettu hyvin vastaan, vaikka olen nuorempi iältäni kuin osa pelaajista. Halusin tuoda mukanani tiettyjä rutiineja, kuten sen että treeneihin tullessa käydään tervehtimässä kaikkia. Treeneihin pitää olla kiva tulla. Vuorovaikutus on tosi tärkeää minulle. Pelaajat on edellen välillä ihmeissään kun kysyn heiltä taktiikkapalaverissa, että miten te haluaisitte pelata. Moni on tottunut noudattamaan annettuja ohjeita, mutta haluan haastaa heitä ajattelemaan itse. Kun toimintaympäristö ja päätöksenteossa mukana oleminen tuli heille tutuksi, olemme nopeasti oppineet tuntemaan toisiamme. Käymme myös henkilökohtaisia keksusteluja pelaajien kanssa, puhumme muustakin kuin pelistä. Minulle on tärkeää tutustua heihin ihmisinä, ei pelkästään jalkapalloilijoina. Uskon, että se poistaa myös turhia jännityksiä kun pystymme luottamaan toisiimme ihmisinä. On tärkeää, että jokainen saa olla oma itsensä.

Onko sinulla esikuvia valmentajana?

Valmentajaesikuvani eivät ole välttämättä taktisilta ominaisuuksiltaan maailmaan parhaita, mutta kun näen heitä TV:ssä tai olen ollut katsomassa pelejä ulkomailla, Eddie Howe täytyy mainita. Hän on niin positiivinen, hän hymyilee vakeissakin paikoissa. Ei välttämättä siten että hän on tyytyväinen, mutta luoden positiivista ilmapiiriä joka saattaa nopeastikin kääntää suorituksen oikeaan suuntaan.

Haluaisitko vielä sanoa jotain lukijoille?

Tärkein juttu on että uskaltaa olla oma itsensä ja yrittää, ja nauttia siitä. Tähän tähtää myös psyykkinen valmennukseni!

Lämmin kiitos inspiroivasta haastattelusta, ja tsemppiä juuri alkaneeseen kauteen!

Seuraa Tonia ja Tonin joukkueita somessa:    

 @anttiton      Helsingin Palloseura      HPS Miehet Edustus       HPS Tytöt 08/09      HPS Pojat -12